Kolmen kuolemaa uhmaavan seikkailun jälkeen kukistettuaan maailmanluokan roistoja vertaansa vailla olevalla rohkeudellaan ja hurjilla taistelutaidoillaan, kohtalo kutsuu lohikäärmesoturi Pon... laittamaan pisteen ainaiselle seikkailemiselle. Tarkemmin sanoen, hänestä halutaan Rauhan laakson henkinen johtaja. Tässä on kuitenkin muutama ongelma. Ensinnäkin, Po tietää henkisestä johtajuudesta yhtä vähän kuin paleodieetistä, ja toiseksi, hänen on nopeasti löydettävä ja koulutettava uusi lohikäärmesoturi ennen kuin hän voi vastaanottaa uuden ylevän asemansa. Mikä pahempaa, kuvioihin ilmestyy paha ja voimakas noita, Kameleontti, pieni lisko, joka osaa muuttaa muotoaan miksi tahansa olennoksi, pieneksi tai suureksi. Kameleontti on iskenyt silmänsä Pon Viisauden sauvaan, jolla hän voisi kutsua henkimaailmasta takaisin kaikki Pon sinne lähettämät vastustajat.
Spenglerin perhe palaa sinne, mistä kaikki alkoi - ikoniseen New Yorkin paloasemalle liittoutuakseen alkuperäisten Haamujengiläisten kanssa, jotka ovat kehittäneet huippusalaisen tutkimuslaboratorion viedäkseen kummitusten torjunnan seuraavalle tasolle. Mutta kun muinaisesineen löytymisen myötä paha voima pääsee valloilleen, on uusien ja vanhojen Ghostbustersien yhdistettävä voimansa suojellakseen kotiaan ja pelastaakseen maailma toiselta jääkaudelta.
Karvinen, maailmankuulu maanantaita inhoava ja lasagnea rakastava kotikissa, on lähdössä villiin seikkailuun! Kohdattuaan yllättäen uudelleen kauan sitten kadonneen isänsä, resuisen katukissa Vikin, Karvinen ja hänen koirakaverinsa Osku joutuvat jättämään täydellisen hemmotellun elämänsä auttaakseen Vikiä riemastuttavassa ryöstökeikassa, jossa pelataan korkeilla panoksilla.
Solène, a 40-year-old single mom, begins an unexpected romance with 24-year-old Hayes Campbell, the lead singer of August Moon, the hottest boy band on the planet. When Solène must step in to chaperone her teenage daughter's trip to the Coachella Music Festival after her ex bails at the last minute, she has a chance encounter with Hayes and there is an instant, undeniable spark. As they begin a whirlwind romance, it isn't long before Hayes' superstar status poses unavoidable challenges to their relationship, and Solène soon discovers that life in the glare of his spotlight might be more than she bargained for.
Sinisorsaperheellä on pieni pulma. Isä Mack tyytyisi turvalliseen polskutteluun uusi-englantilaisessa lammessa, sen sijaan äiti Pam tahtoisi ravistella perustuksia ja näyttää lapsilleen – Daxille ja pikku Gwenille – koko maailman. Kun toinen muuttomatkalta palaava sorsaperhe laskeutuu samalle lammelle tuoden tuliaisina kutkuttavia tarinoita kaukaisista paikoista, saa Pam suostuteltua Mackin lähtemään matkalle - New Yorkin kautta trooppiselle Jamaicalle.
Lucía and Nico, the couple of the century, are about to say yes... although not with each other. It turns out that they both decided to get married on the same day and in the same place, but with other people.
From the land of Almodovar comes a hot new film about drugs, sex & everything else!
Marge Simpson ja Disney+:n äidit juhlistavat äitienpäivää. Siitä tuleekin eeppinen galaktinen seikkailu, johon mahtuu sankareita, konnia ja Family Guyn Stewie.
Elämä Barbiemaassa on täydellistä. Paitsi jos sinulla on eksistentiaalinen kriisi. Tai jos olet Ken.
Hän on stuntmies, ja kuten kaikkia hänen kollegoitansa, häntä räjäytellään, ammutaan, murskataan, työnnetään ikkunoista ja pudotetaan korkeuksista – kaikki viihteen nimissä. Nyt, lähes hänen koko uransa päättäneen työtapaturman jälkeen, tämän työväenluokan sankarin on löydettävä kadonnut elokuvatähti, ratkaistava salaliitto ja yritettävä voittaa takaisin elämänsä rakkaus – päivätöitään unohtamatta. Mikä muka voisi mennä oikein?
Erin Gilbert uskoi aikoinaan kummituksiin - hän on jopa nähnyt yhden. Mutta kun menneisyys panee kapuloita rattaisiin, ja himoittu virka Columbian yliopistolla on uhattuna, hän luopuu unelmastaan tutkia paranormaaleja ilmiöitä lapsuudenystävänsä Abby Yatesin suureksi harmiksi. Kaupungilla alkaa kuitenkin tapahtua yliluonnollisia asioita, joten kaksikko päätyy yhdistämään vastentahtoisesti voimansa. Apua tarjoavat ydinfyysikko Jillian Holtzmann, lipunmyyjä Patty Tolan ja porukan vastaanottoapulainen Kevin. On taas aika potkia muutamia ektoplasmapersuksia.
Marvelin sarjakuviin perustuva Deadpool kertoo entisestä erikoisjoukkojen miehestä Wade Wilsonista, joka ryhtyy palkkasotilaaksi. Hänet kuitenkin altistetaan valvomattomaan kokeiluun, joka antaa hänelle supervoimat ja hänestä tulee Deadpool. Deadpool etsii käsiinsä miehen, joka melkein tuhosi hänet, aseenaan supervoimat ja kieroutunut huumorintaju.
Nuori tyttö alkaa nähdä muiden lasten mielikuvitusystäviä, jotka ovat jääneet jälkeen, kun heidän ystävänsä ovat kasvaneet aikuisiksi.
Toinen on vakooja. Toinen on salamurhaaja. Yhdessä Loid ja Yor pitävät kaksoiselämänsä omana tietonaan ja teeskentelevät olevansa täydellinen perhe. Heidän adoptiotyttärensä Anya, telepaatti, tietää kuitenkin molempien jännittävät salaisuudet heidän tietämättään. Samalla kun Loid yrittää viedä perheensä viikonlopuksi talvilomalle, hänen yrityksensä edistyä nykyisessä tehtävässään Operaatio Strix:ssä osoittautuu vaikeaksi, kun Anya joutuu erehdyksessä mukaan ja käynnistää tapahtumia, jotka uhkaavat maailmanrauhaa!
Mei Lee on itsevarma, nörtti 13-vuotias, joka tasapainoilee äitinsä velvollisuudentuntoisena tyttärenä ja murrosiän tuoman kaaoksen keskellä. Hänen suojeleva ja määräilevä äitinsä Ming ei ole koskaan kaukana – mikä ei varsinaisesti ilahduta teini-ikäistä. Ja ihan kuin jatkuvat muutokset harrastuksissa, ihmissuhteissa ja kropassa eivät olisi tarpeeksi, aina kun Mei Lee innostuu liikaa (mitä tapahtuu käytännössä jatkuvasti), hän muuttuu jättimäiseksi pikkupandaksi!
A listless Wade Wilson toils away in civilian life with his days as the morally flexible mercenary, Deadpool, behind him. But when his homeworld faces an existential threat, Wade must reluctantly suit-up again with an even more reluctant Wolverine.
Frank Adler on menettänyt kontaktin äitiinsä Evelyniin siskonsa kuoleman jälkeen. Sen takia hän on täysin yksin siskonsa tyttären Maryn kasvatuksen kanssa, jolla on ällistyttävät matemaattiset-taidot. Frank tekee kaikkensa, että hänen siskontyttärensä saisi kasvaa niin normaalisti kuin vain mahdollista, mutta kun Evelyn ilmestyy yhtäkkiä odottamattomalle vierailulle, on hänellä aivan toisenlaisia suunnitelmia seitsemänvuotiaalle tytölle.
1920-luvun Hollywoodissa mykkäelokuvillaan supertähteyteen noussut veteraaninäyttelijä Jack Conrad yrittää ylläpitää uraansa nosteessa, kun äänielokuvat esitellään yleisöille. Tähteydestä haaveileva Nellie LaRoy on valmis tekemään kaikkensa ollakseen Hollywoodin kuumin nimi. Maahanmuuttotaustainen nuorukainen, Manuel Torres, taas haluaisi kovasti edes päästä käymään elokuvastudioilla. Kun nämä kolme kohtaavat päivän kuvausten jälkeen huumeiden ja villieläinten täyttämissä juhlissa Bel Airissa, todellinen soppa lähtee kehkeytymään. Maailman elokuvamarkkinoiden keskukseksi teknisten innovaatioiden vauhdittamana nousevassa Hollywoodissa jalustalle nouseminen ja sieltä putoaminen saattavat tapahtua yhtä nopeasti. Babylon on tarina ylenpalttisesta kunnianhimosta ja hillittömästä elämästä Hollywoodin alkuaikoina, joita leimasivat moraalinen rappio ja turmelus.
A doting mom jets off to a tropical island resort for her daughter's wedding — only to discover the groom's father is the ex she hasn't seen in decades.
Mitch Buchannon on rannan suosituin vahti, joka auttaa ihmisiä salamannopeasti ja urhoollisesti. Mitch on kaikkien sankari, josta kaikki pitävät ja jota kaikki ihailevat. Baywatch-tiimiin liittyy Matt Brody, kaksinkertainen olympiakultavoittaja, joka päätyi kuitenkin epäsuosioon mokaillessaan kisoissa. Muut ovat leimanneet Mattin luuseriksi. On kuitenkin hankala päästä tiimin suosioon, sillä Matt päättää jatkuvasti sooloilla ja kokee itsensä paljon paremmaksi kuin todellisuudessa onkaan. Mitch rakastaa rantaansa ja siellä käyviä ihmisiä, joten hän kokee suurta velvollisuutta näitä kohtaan. Jos jokin vaara uhkaa hänelle rakkaita asioita, hän on valmis päättämään tämän vaaran, vaikkei se olisikaan laillista. Nyt uhkana ovat rikolliset ja Baywatchin rantavahdit alkavat selvittämään mystisiä kuolemantapauksia sekä huumeiden salakuljetusta.